Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on yksi viidestä norpan alalajista. Muita alalajeja ovat laatokannorppa, jäämerennorppa, itämerennorppa ja ohotanmerennorppa.

Norpat kuuluvat eväjalkaisten lahkossa varsinaisten hylkeiden lahkoon. Muita eväjalkaisia ovat mursut ja korvahylkeet. Korvahylkeet eroavat varsinaisista hylkeistä mm nimensä mukaisesti siinä, että niillä on näkyvät ja ulkonevat pienet korvat. Nämä kaikki taas kuuluvat petoeläinten lahkoon, siihen samaan johon kuuluvat vaikkapa koiraeläimet, karhut ja näätäeläimet.

Saimaannorppa eroaa muista norpista elinympäristönsä muovaamien fysilogisten ja ekologisten ominaisuuksien perusteella. Elinympäristönä Saimaan vesistö on hyvin sokkelinen ja saaristoinen ja vesi on tummaa. Sen myötä saimaannorpalle on kehittynyt varsin suuret silmät sekä suuret ja hyvin poimuttuneet aivot, norpista kaikkein suurimmat. Kolmiulotteisessa elinympäristössä on tärkeää pystyä hahmottamaan saalis ja muistamaan lahden poukamat ja salmet. Talviajan paksu jääkansi pakottaa norpan elämään jään alla ja sen pitää muistaa myös hengitysaukkonsa. Niinpä saimaannorppaa voidaan huoletta kutsua älykkäimmäksi norpaksi.

Ravintona saimaannorppa käyttää pelkästään kalaa. Yhden yksilön arvioidaan syövän noin 1000kg kalaa vuodessa. Saimaan kalatuotoksi on arvioitu noin 9 miljoonaa kiloa per vuosi. 90% norpan saaliskalasta on noin 10 – 15cm kokoista ns. roskakalaa (ahven, särki, kiiski, kuore), mutta muikkukin toki maistuu kausittain. Ravinnosta johtuen, saimaannorpan suolisto on lyhyempi kuin esimerkiksi jäämerennorpalla, jonka ruokavalioon kuuluvat olennaisena osana äyriäiset, joiden sulattaminen vaatii pidemmän ajan ja niin ollen myös pidemmän suoliston. Saimaannorppa syö saaliinsa kokonaisena ilman pureskelua.

Saimaannorpan poikasen, kuutin, karvan väritys on hopean harmaa. Mm itämerennorpan ja jäämerennorpalla kuuttien karvan väri on puhtaan valkoinen. Aikuisen saimaannorpan turkissa on vaaleita kiehkuran muotoisia kuvioita ja karvan pohjaväri on tumma. Kullakin yksilöllä on tunnusomainen kuvionsa joista yksilöt pystytään tunnistamaan. Laatokannorpan turkin väritys on huomattavasti tummempi eikä kuviointi ole niin voimakas. Laatokannorppa on norpista myös kaikkein pienin.

Saimaannorpalla on erinomainen kuulo ja se on maalla ollessaan lievästi likinäköinen, koska silmän linssi on kupera. Sillä on myös hyvä ja tarkka makuaisti. Tärkein aisti on tuntoaisti, joka on nimenomaan viiksien ja kulmakarvojen tyvellä. Niillä se pystyy astimaan kalojen vedessä aiheuttaman väreilyn ja paikantamaan näin saaliinsa. Saimaannorpalla on kevyt ja joustava luusto, joka on tarpeen sukeltaessa syvälle. Se pystyy liikkumaan useita metrejä sekunnissa veden alla ja sukelluksissa se voi olle kerrallaan reilut parikymmentä minuuttia. Useimmiten sen sukellukset kestävät kuitenkin noin viidestä kymmeneen minuuttia. Se pystyy helposti sukeltamaan Saimaan pohjaan, sillä syvimmissä kohdissa on vettä ”vain” 60-70 metriä. Saimaannorpat viettävät paljon aikaa vedessä ja nukkuvat usein järven pohjassa. Rannoilla niitä näkee loikoilemassa melkeinpä ainostaan keväisin kun ne vaihtavat talviturkkinsa pois ja laihduttavat ylimääräisen rasvan, traanin. Kesällä kylmältä suojaavaa traanikerrosta ei tarvita ja siitä on päästävä eroon paastoamalla ja auringossa loikomalla.

Yksi saimaannorpan uhanalaisuuden ongelmia on geeniperimän rajallisuus. Osapopulaatiot elävät eriytyneinä Saimaan eri osissa eikä niiden välistä geenivaihtoa juurikaan synny. Geenivaihdon esteenä on myös saimaannorpan ekologia, johon kuuluu olla yksin jurottaja eikä seurallinen laumalaji. Usein samat urokset parittelevat saman naaraan kanssa, vaikka varsinaisesti ne eivät ole yksiavioisia. Tästä eristyneisyydestä johtuen saimaannorpasta on tunnistettavissa viisi erilaista fenotyyppiä. Naaras synnyttää ensimmäisen kerran noin neljä – kuusi vuotiaana. Koiraat tulevat sukukypsiksi keskimäärin hiukan myöhemmin kuin naaraat. Naaras synnyttää yhden poikasen kerran vuodessa tai joka toinen vuosi. Vain muutaman kerran on saatu todisteita kaksosista. Norpat elävät luonnossa arviolta noin 35-vuotiaiksi.

Saimaannorppa ei elä vankeudessä. Kaikki vangitut saimaannorpat ovat menehtyneet vankeudessa, luultavammin stressiin. Yksi siirtoistutus on tehty ja pohjoiselta Saimaalta eteläiselle Saimaalle siirretty naarasnorppa voi edelleenkin hyvin ja lisääntyy säännöllisesti (2010).

Kaikkein tärkein ja luonnollinen suojelutoimi on suojella saimaannorpan elinympäristöä ja elinalueita niin, että kanta voi lisääntyä rauhassa ja luonnollisesti. Saimaannorppa ei ole arka, mutta luonteeltaan se on syrjään vetäytyvä. Se karttaa rakennettuja rantoja ja alueita joilla ihmiset paljon liikkuvat. Kesäöisin, kun ihmisen häirö vesillä vähenee olemattomiin, ne nousevat tutuille rantakivilleen katselemaan ikiaikaista järvimaisemaansa, joka on tehnyt saimaannorpasta sen mitä se on, ainoan kotoperäisen nisäkkäämme.

 

Teksti: Elina Enho, video: Elina Enho ja Pekka Tarvainen