Teksti ja kuvat: Teemu Köppä

Raskasmetallien ja kemikaalien saastuttaman ravinnon vuoksi lisääntymiskykynsä melkein täysin menettänyt merikotka oli lähes kokonaan kadonnut Suomesta. WWF:n ja vapaaehtoisten talkoolaisten kova työ on kantanut hedelmää ja palauttanut ylvään merikotkan Suomen merialueen lajistoon.

Pääsin päiväksi seuraamaan rengastajien työtä Saaristomerellä. Pesäpaikat olivat entuudestaan hyvin tiedossa, joten niiden löytämisessä ei ollut vaikeuksia. Lisäksi pesäsaarta lähestyttäessä lentoon nousseet linnut eivät jättäneet epäselväksi edes ensimmäistä kertaa mukana olleelle noviisille, että olemme saapumassa merikotkien valtakuntaan.

Rengastusryhmä oli käynyt jo aiemmin pesällä, mutta poikaset olivat silloin olleet vielä liian pieniä rengastettavaksi, mutta nyt oli oikea hetki käsillä. Pienen tarpomisen jälkeen pesä löytyi keskemmältä saarta, korkean männyn latvasta. Pesä ei ollut varsinainen keinopesä, vaan kotkien itse rakentama. Sitä oli kuitenkin tuettu kovien tuulien varalta, jotta kotkanpojat voivat kasvaa turvallisesti pesässä lentokykyisiksi.

Jokaisella ryhmästä oli oma tehtävänsä matkalla. Kuvaaja kuvasi emolintuja, jotta rengastiedot niistä saadaan ylös. Yksi oli oppimassa rengastusta, jotta tietotaito säilyisi edelleen, sekä poikastietojen ylöskirjaaja, että kaikki tiedot poikasista saatiin varmasti talteen.

Sekä tietenkin itse rengastaja, joka tolppakengillä kiipesi alaosasta oksattomaan mäntyyn varsin rivakasti.

Pesälle pääsyn jälkeen alkoi tarkka mittaus, missä poikasten painojen ja mittojen lisäksi, mitattiin myös pesä vertaillen edellisvuoteen. Lisää oli kokoa kertynyt taas reilusti, joten mahtava risulinna sen kun jatkoi kasvamistaan ja sille tuelle varmasti oli tarvetta ainakin vastaisuudessa.

Pitkään ei kestänyt, kun molemmista poikasista oli tiedot kirjattu ylös ja renkaat oli nilkkoihin kiinnitetty.

Itse renkaat ovat hyvin selkeät, joten ne pystyy melko helposti lukemaan myös kaukoputkella tai tarvittaessa kuvaamaan.

Rengastaja laskeutui alas ja poistuimme saaresta. Yllättävän nopeasti sujui koko visiitti, sekä pesällä ja saarella. Tai en sitä enään ihmettele, sillä vuosien ja vuosikymmenten aikana kerätyllä tietotaidolla ja rutiinilla varustetulla vapaaehtoisryhmällä työjärjestys oli ilmeisen selvä.

Paljon on tapahtunut sitten vuoden 1973, jolloin merikotkille syntyi viisi poikasta Suomessa. Päättäväisen suojelutyön tuloksena tänä vuonna rengastettiin 329 poikasta. Myös meren puhdistumisella raskasmetalleista on iso merkitys asiaan, joten luonnonsuojelu kaikkineen on tuonut positiivista tulosta ja mistä merikotkan nykyinen elinvoimaisuus on osoituksena.

Merikotkien määrä alkaa olemaan huipussaan, sillä iso lintu tarvitsee ison reviirin ja niinpä merialueella ei määrät tule todennäköisesti enään paljoa kasvamaan. Suojelutyötä ja tarkkailua kuitenkin edelleen tarvitaan, sillä myös epäonnistumisia edelleen pesinnöissä tapahtuu. Ihmisten häirintä saattaa haudonnan vaaraan, sekä edelleen jatkuva petolintuihin kohdistuva viha. Tänäkin kesänä on saatu lukea uutisia ammutuista merikotkista, vaikka niistä ei aiheudu minkäänlaista haittaa ihmiselle. Olisiko sille selityksenä vanhat, mieleensyöpyneet juuret kilpailijoina ravinnosta? Tai sitten täydellinen ajattelemattomuus.

Upeaa on kuitenkin, että nykyään yhä useammin merellä käydessä saa havainnon merikotkasta, lintulajistomme ehdottomasta kuninkaasta. Ja siitä kiitos heille, kenelle se kuuluu.