Kun ilta alkaa laskeutua, majavat ja piisamit tulevat ulos ruokailemaan. Viitasammakoiden voimakas pulina huumaa korvia ja käki kertoo kuusen latvasta tarinoitaan. On alkukesä, Toukokuu, joka saa kaiken luonnon tuoksumaan, näyttämään ja kuulostamaan kauniilta. Isokoskelo laskeutuu aivan lähelleni komeassa kaaressa. Ovat tulleet kai suojaisaan paikkaan yöpymään…
Ensimmäiset piisamit alkaa tulla esiin jo alkuillasta. Touhuilut illan hämärtyessä keskittyvät vain ruoan etsintään. Ne mutustavat vesikasvien meheviä juuria ravinnokseen. Istun ruovikon rannalla ja katselen niitä kameran lävitse. Ne eivät kiinnitä hiljaiseen paikalla olijaan mitään huomiota. Saan seurata niiden puuhasteluja kaikessa rauhassa.
Myöhemmin majavakin uskaltautuu pesästään iltakierrokselleen. Se kiertelee reviiriään hetken ja ui sitten vastarannalle nakertelemaan pajujen oksia. Ilta alkaa hämärtyä jo niin paljon, että kuvaaminen muuttuu haasteelliseksi. Jätän eläimet viettämään rauhallista yötä Linnansaaren Kansallispuistossa.
Video ja teksti: Pekka Tarvainen