Yleishyödyllinen tiedonvälityshanke ”Internet virtuaaliseksi luontoretkikohteeksi”

Taustaa hankkeelle
Kiinnostus luontoon on jälleen kasvussa ja kestävän kehityksen tärkeys on saanut kasvavaa huomiota ja arvostusta. Samalla yhä suuremmalla osalla ihmisistä ei enää ole perinteisiä kykyjä liikkua luonnossa, mutta retkeilytaidot netissä liikkumiseen lisääntyvät vauhdilla. Myös osa suojelluista luontokohteista on niin haavoittuvia, että runsas vierailu kohteissa vaikuttaa negatiivisesti suojeluun. Tällöin voi kohteiden katselu netin välityksellä ja nettiretkeily olla erinomainen tapa seurata läheltä näitä arkoja luontokohteita ja eläimiä.
Näin internetin ja videokuvauksen kehittyminen on tuonut uuden kanavan tuoda Suomen luonto ja sen ainutlaatuisuus kaikkien, ja erityisesti nuorten ulottuville hyvin todellisena netin välityksellä ilman runsaan paikallaolon haittavaikutuksia. Tämän uuden luontoulottuvuuden esilletuomiseksi on käynnistetty hanke ”Internet virtuaaliseksi luontoretkikohteeksi”.
Hankkeen taustavoimat
Toteutettavan hankkeen taustavoimina on kaksi organisaatiota:
Suomen luontovideokuvaajat ry hankkeen vastuullisena vetäjänä ja kuvauksien toteuttajana sekä yhteistyökumppani Luontotupa.Net Oy, jonka tehtävänä on tuoda syntyvä materiaali mahdollisimman monen internetkatselijan ulottuville.
Suomen luontovideokuvaajat ry
Yhdistyksen tarkoitus kiteytyy kolmeen sääntöihin kirjattuun kohtaan:
1. Edistää ja kehittää suomalaista luonnonvideokuvausta, jotta se antaisi mahdollisimman monipuolisen kuvan suomalaisesta luonnosta ja sen muutoksista sekä samalla edistäisi luontoarvojen säilymistä ja luonnonsuojelua.
2. Toimia luonnonvideokuvaajia yhdistävänä toimijana sekä edistää ja kehittää heidän yhteenkuuluvuuttaan, ammattitaitoaan ja ammatillisia valmiuksia.
3. Edesauttaa laadukkaiden luontovideoiden syntymistä ja asettamista kaikkien nähtäväksi.
Luontotupa.Net Oy
Luontotupa.Net on internetsivusto, jonka täsmennetty päätavoite on tuoda Suomen luonto internetin välityksellä kaikkien katseltavaksi. Sivuston katselijamäärien kasvu on ollut tasaista ja ylittänyt puoli miljoonaa kävijää. Toinen tavoite on luontoinformaation jakaminen mm. erilaisten artikkelien sekä luontofoorumin välityksellä. Kolmas erilainen tavoite on tukea taloudellisesti Suomen luontoarvojen säilymistä. Näin ollen vuonna 2010 Luontotupa tukee taloudellisesti norpan suojelua.
Hankkeen rakentuminen ja tavoitteet
Hankkeessa on kolme osaprojektia.
1. Ensinnäkin osaprojektin tavoitteena on valmistaa kuva- ja videomateriaalia Linnansaaren ja Saaristomeren kansallispuistosta internetissä tapahtuvaa katselua varten.
2. Toisena osaprojektina tuodaan kaksi suojeltua eläintä norppa ja merikotka kaikkien nähtäväksi reaaliajassa luontokameroiden välityksellä.
3. Tärkeäksi kohderyhmäksi on nostettu nuoret, jotka erittäin aktiivisina internetin käyttäjinä ovat osoittaneet kiinnostusta virtuaalista luontoretkeilyä kohtaan. Siksi on käynnistetty hankkeeseen kolmas osaprojekti, jossa luodaan oma julkaisualusta nettiin, jossa koululaiset pääsevät itse toteuttamaan luontoaiheisia kuva- ja äänidokumentteja. Syntyvät materiaalit jäävät nettiin katseltaviksi. Nuorten sivusto ei jää kertaprojektiksi, vaan Luontotupa tarjoaa vuosittain halukkaille kouluille mahdollisuutta tällaisten luontoaiheisten dokumenttien tekemiseen ja samalla luontoarvojen oppimiseen, nettiosaamisen lisäksi.
Toteutus ja hyöty
Hanke toteutetaan kahden Leader-alueen (Rajupusu ja Samassa Veneessä) tukemana yhteisprojektina ja on luonteeltaan yleishyödyllinen. Molemmat kohteena olevat kansallispuistot ovat saaristokohteita, niin että Linnansaaren kansallispuisto on sisämaassa Rantasalmi-Savonlinna akselilla ja Saaristomeren kansallispuisto on Länsi-Turunmaan ja Kemiön ulkopuolisella merialueella. Kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat kaikki luonnosta ja luontoretkeilystä kiinnostuneet suomalaiset. Projektin hyöty kohdistuu varmasti voimakkaimmin yllämainittujen kansallispuistojen ympäristöön.
Tulosten esilletuonti
Hankkeen tuloksena syntyvä materiaali sijoitetaan yhdistyksen hankesivuille sekä Luontotupa.net sivustolle, jossa suomalaiset ja ulkomaalaiset luontoharrastajat voivat nähdä ja kokea Suomen luonnon monimuotoisuuden luontokuvien, luontovideoiden, reaaliaikaisten luontokameroiden ja kuvilla täydennettyjen kertomusten kautta, saada informaatiota luonnosta ja luonnonsuojelusta sekä keskustella foorumeilla eri luontoaiheista ja näin tukea heidän päätöstään lähteä luontoretkelle mm. näihin kansallispuistoihin. Syntynyt hankemateriaali jää pysyvästi esille molemmille sivustoille hankkeen valmistumisen jälkeenkin.
Hankkeen toteutusorganisaatio ja aikataulu
Hankkeen toteutuksesta vastaa Suomen luontovideokuvaajien hallitus, joka on asettanut kolmen hengen projektiryhmän vetämään projektia. Lisäksi hankkeen toteutukseen osallistuu neljä määräaikaista kuvaajaa/työntekijää ja joukko talkoolaisia.
Hankkeen ensimmäiset kuvaukset alkoivat keväällä 2010 ja kolmen osaprojektin tulisi olla valmiina syksyllä 2011.
Kustannusarvio ja rahoitus
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 125 000 €. Josta pääosa on Leader-rahoitusta, mutta toteutusorganisaatio rahoittaa itse
15 % projektista. Lisäksi projektiin kuluu merkittävä määrä talkootunteja.
Tiedotussuunnitelma
Osaprojektien etenemisestä raportoidaan yhdistyksen sivuilla www.luontovideokuvaajat.fi ja projektin tulokset esitetään Luontotuvan internet sivuilla www.luontotupa.net. Lisäksi tullaan pitämään 2-3 tiedotustilaisuutta, joista ensimmäinen Saaristokeskus Korpoströmissä 27.8.2010. Tiedotustilaisuuksia tullaan pitämään sekä Rantasalmella että Länsi-Turunmaalla. Tilaisuuksiin tullaan kutsumaan alueellisia vaikuttajia lehdistön lisäksi. Tiedotteita hankkeesta ja sen etenemisestä tullaan toimittamaan alueellisille lehdille ja radioasemille sekä valtakunnalliselle medialle. Yhteistyökumppaneiden osalta toivotaan saatavan näkyvyyttä hankkeelle myös heidän internet sivustoiltaan ja sisäisissä tiedotusmedioissa.
Lisätietoja antavat:
Esko Brunila
Suomen luontovideokuvaajat ry
puh. 040 5150 777
Tai
Petri Kosunen
sähköposti: .(JavaScript must be enabled to view this email address)
![]()
Kuva: © Petri Kosunen